maanantai 23. toukokuuta 2011

Kasvimaa


Uusi viikko ja uudet kujeet.Toukokuun viimeinen viikko alkoi.Vanhoista kujeista voisi kertoa sen verran,että viikonloppuna tehtiin kasvimaata mökillä.Projekti kyllä vei mennessään ja paljon muuta tekemistä ei kaivannut.
Meillä on mökin rannassa raivattu alue,joka on aika märkää keväisin.Vähän sellainen turha alue,joka nyt ajateltiin laittaa kasvimaa käyttöön.Viime syksynä tehtiin sinne kaksi isoa lankkulavaa,jotka täytettiin mullalla.Alue on sen verran kosteaa,että viljely ei onnistu muuta kuin lavoissa. Nyt kun saatiin vielä lisäksi noita lavan korokkeita,niin kasvimaa alkoi  muototua ja tuli vähän enemmän tilaa laittaa siemeniä maahan.Ja mansikkaa.
Mansikkamaata tehdessä muistui mieleen varaston takana olevat puretut leivinuunin tiilet.Nehän olisivat hyvät pitämään muovit paikallaan,jotka muuten on tehty jätesäkeistä,kun ei muistettu ostaa oikeaa muovia.
Jotta viereinen laatikko olisi samaa sarjaa,siihenkin laitettiin reunalle tiiliä.Se laatikko sai porkkanan ja punajuuren ja sipulit.

Pieniin lavoihin tuli salaattia,hernettä ja pillisipulia.

Pienet kasvikyltit olen joskus tehnyt savesta,nyt nekin pääsivät käyttöön.Punasaviruukut saivat myös tehtäväkseen toimia muistuttajina,mitä multaan on kylvetty.
Yhteen laatikkoon olisi tarkoitus istuttaa kesäkurpitsaa,kunhan taimet kasvaa ensin ruukuissa.Vielä tekisi mieli kokeilla avomaan kurkkua,tomaattia ja perunaa,mutta niille pitää keksiä omat paikat.Joten isännälle heitin toiveen lisälavoista.Perunat onkin jo itämässä,joten lisälaatikot olisi tarpeen.

Sateisen viikon jälkeen,maa oli sen verran märkää,että päätettiin laittaa tiiliä poluksi lavojen väliin.Näin tuli käytettyä myös haljenneet tiilet.
Hame,kumpparit ja nuttura päivän asuna.

Vaikka maa on nyt sateen jälkeen märkää,niin varauduttiin tulevaan kesään laittamalla iso kastelutynnyri kasvimaan reunalle.Koska mummo varmaan joutuu käymään kastelemassa,on vettä helppo ottaa tynnyristä kannuihin.Vesi tynnyriin pumpattiin järvestä.

Jos oli isännällä ja emänällä kiirettä,perheen lemmikki kyllä nautti kesäisistä päivistä.
Ensimmäinen kerta ulkosalla tänä kesänä,onhan siitä nautittava.

Sunnuntai-illan päätteeksi laitettiin harsot lavojen päälle ja palattiin  kaupunkiin.Työviikko odotti.
Laitan kiitokset kaikille kommenttia jättäneille ja Suuret kiitokset onnitteluista.Toivotan tervetulleeksi myös uudet lukijat.Olen ollut nyt sen verran touhuissa kiinni,että kommentointi blogeissa on jäänyt vähille,mutta korjaan tilannetta jo tänään.Mökillä ollessa käyn kyllä lukemassa postauksia,mutta koska virransaanti on kiinni akuista,kommentointiin virta ei riitä.Nyt kotona ollessa,virtaa riittää,joten lähden nyt blogikierrokselle.

Oikein mukavaa uutta viikkoa.Aurinkoa toivottelen.
Terkuin Jaana

36 kommenttia:

  1. Samaa puuhaa täälläkin, minulla ei vaan noin hienoja tiiliskiviä kasvimaan ympärillä. Mansikkapenkkisi näyttää erittäin hyvältä rikkaruohojen suhteen; tuskin pääsevät ´"iskemään"

    VastaaPoista
  2. Meillä uudet mansikantaimet istutetaan elokuussa penkit tehdään niille kesällä valmiiksi. Hyvä idea laittaa nuo tiiliskivet! Mukavaa viikonalkua:)

    VastaaPoista
  3. Kivasti olet tenyt kasvilavoja.
    Avomaan kurkut on hyviä.
    Meillä on niitä joka vuosi ja kasvat todella hyvin, että kannattaa laittaa.
    Oikein hyvää satoa nyt toivotan teille sinne.♥

    VastaaPoista
  4. Ahkeria olette olleet!

    Aurinkoa sinunkin viikkoosi!

    VastaaPoista
  5. Meillä täällä vähän samannäköistä, tai ainaki tyylilleen. Vanhoja tiiliä käytin kasvulaatikkoon, laitoin vaan keskellekkin perkausta helpottamaan. Lopuista tiilistä olenkin alkanut tekemään "puutarhavajaa." :) Mansikat istutan erillisiin vanhoihin puulaatikoihin. Kiva idea noi punasaviruukut.

    VastaaPoista
  6. Ihanaa! Mansikkamaa! Olisipa ihanaa popsia tuoreita mansikoita omasta maasta :)
    Pupukin päässyt kesälaitumelle.

    VastaaPoista
  7. Klikkasin itseni lukijaksi.
    Onpa kivoja nuo istutukset ja upea järvimaisema kerrassaan :)

    VastaaPoista
  8. Tosi hienot kasvimaat ja kohopenkit siellä! Hieno asia kierrättää muovisäkit, saman asian ajavat. Lämpöistä ja kasvattavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  9. Kylläpäs oottekin ahkeroinu...siistin näköset kasvimaat. Mukava sato oottaa sitte syssymmällä :)

    VastaaPoista
  10. Ihana kasvimaa. Minulla on vielä kasvimaan puuhat edessä:-)
    Söpö pupunen<3

    VastaaPoista
  11. Tosi kivasti keksitty kasvimaa:)
    Itselläni on nuo puuhat edessä. Huomenna tullaan kaatamaan puut ja toivon mukaan keskiviikkona kuoritaan maa. Sitten pääsen kaivelemaan tonttia :)

    VastaaPoista
  12. Ihanan näköistä teidän mökillä. Kyllä se vaan järvi ois kiva olla omalla pihamaalla=)

    Minä tässä olen pari vuotta odotellut että milloin sisäinen viherpeukalo ottaa minut valtaansa. Ei minkäänlaista merkkiä ole vielä antanut=) Tää on kuitenkin jo kolmas kesä omalla pihalla...

    VastaaPoista
  13. Mahtavat nuo kasvilavat, ihanaa uusiokäyttöä tiilille!

    VastaaPoista
  14. Heippa Jaana!
    Kiitos ihanasta kommentistasi, tai oikeammin ihanasta, pitkästä viestistäsi! Oli myös mukava lukea näitä sun kuulumisiasi!
    Ihania, kesäisiä kasvimaapuuhia teillä mökillä piisannut!
    Mulla sama juttu, että bloggailu jäänyt viime päivinä/ viikkoina muiden juttujen jalkoihin. Olen yrittänyt pari kertaa viikossa postata, ja käyn kyllä parhaani mukaan blogeja lukemassa, mutta kommentit jääneet vähemmälle :( Mutta kai se on aika monilla sama juttu kesän tullen ;) Käyn monesti "reissun päällä" puhelimen kanssa lukemassa blogeja, mutta sen kanssa on jotenkin työlästä kommentoida, tulee vaan hirveesti kirjoitusvirheitäkin.
    Mutta on tosi kiva kuulla sinustakin taas ja mukava, että pistäydyt edes sillon tällön kylässä :)

    Niin suloinen tuo teijän pupu, huoh <3

    Mukavaa ja aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
  15. Komeat kasvilavat ja tyylikäs mansikkapenkki! Kivoja puutarhapuuhia jatkossakin!

    VastaaPoista
  16. Vau hienoja kasvilavoja ja paljon olet istuttanut kaikenlaista.
    Kyllä ne oma viljeltyt kasvikset on ihan toista kun kaupasta ostaa, ja onhan se kivaakin katsella kun pienistä taimista tulee paljon satoa, minullakin on tomaattia ikkunalla mutta ei ole vielä siinä vaiheessa että ne saisi ulos..
    Ja mun mustasilmäsusanna alkoi kukkimaan..sekin itse kasvattama alusta lähtien..
    Tänään meen käymään kierrätyksessä joskos sieltä tarttuisi jotain kivaa mukaan..
    Mukavaa tiistaita sinulle :)

    VastaaPoista
  17. Voi miten mukavan näköinen kasvimaa-alue. Minäkin sain muutamia lavankauluksia viime kesänä ja nyt niissä kasvaa palmukaalia ja raparperi...Hyötykäyttöön vaan kaikki mahdollinen. Vanhat tiilet olisivat kyllä parhaita, mutta mistäs niitä..

    VastaaPoista
  18. Kivat kasvmaat ja mansikkamaat, paljon yrttejä ja kaikkea ihanuuksia sinulla, minä en laita edes tomaattia, kävi liian vaikeaksi käydä viime kesänä kastelee, kun olin vielä työssä.
    Matkaa oli kuitenkin jonkun verran.
    Yrttejä laitan kyllä ja mansikkaamppelin.

    Tuollainen vesisäiliö on meilläkin mökillä, kun kaivosta loppui vesi eikä tänä keväänä ollut lainkaan vettä.

    Ihana pupu on päässyt ulos turvalliseen aitaukseen, siitä on kiva haistella ulkoilmaa.

    Ihana järvi teille näkyykin siihen ihan lähelle, kaunista.

    Iloista touhuilua ja hyvää antoisaa kesää ♥

    VastaaPoista
  19. Voi kun hieno keksintö nuo lavat ja nuo saviruukut,joissa on nimet, ihanat :)
    Sainkin vinkin tuosta keraamisesta "tikusta", taidan väsätä sellaisia, kiitos :) Kyllä on ollut teilläkin puuhakas mökki viikonloppu, ne on mukavia sellaiset :D
    Mukavaa viikon jatkoa ♥

    VastaaPoista
  20. Moikka JaanaElina.
    Miten ihania juttuja sinä olet touhunnut siellä mökillä, oikeesti, tuommoista minäkin haluaisin tehdä. Huoh..Ja tykkää siitä, että mökki on niin rannassa,että kasteluveden voi ottaa letkulla sieltä. Kyllä sulle tulee oikein hyvä sato syksymmällä. En epäile hetkeäkään, etteikö tuolla akut lataudu. Rauhaa, hiljaisuutta ja linnunlaulua, siitä on sinun ihanat päiväsi tehty siellä mökillä. Onnentyttö <3

    Ihanaa viikon jatkoa ja aurinkoa päiviisi.

    VastaaPoista
  21. Siellä on oltu kädet totaalisesti mullassa kyynärpäitä myöten ja silla tavallahan sitä syntyy jälkeä, eikö ole paikat kipeinä puurtamisen jälkeen?

    Kauniilla paikalla on teidän mökki.

    Mukavaa viikoa.

    VastaaPoista
  22. Kylläpäs siellä on oltu ahkeria :) Hieno kasvi- ja mansikkamaa! Mukavaa viikon jatkoa :)

    VastaaPoista
  23. Nam...siellä on ahkeroitu mansikkamaatakin! Ihana nauttia satoa sitten omasta penkistä suoraan :)

    Mukavaa työviikkoa ja aurinkoisia mökkeilypäiviä!

    VastaaPoista
  24. samoja hommia täälläkin tehty.Kasvilavoja yrttimaalle.Hernettä,tilliä,ruohosipulia,salaattia,tomaattia ja perunaa ainakin.Oottelen jo innolla ensi viikkoon,jotta mies pääsee tosi toimiin kasvilavojen teossa:)
    Mikäs sen mukavampaa,kun seurata kasvua ja toivottavasti satoa tulee lautaselle asti:)
    Mukavaa viikon jatkoa ja kiitos kauniista viestistäsi:)))

    VastaaPoista
  25. Voi miten ihastuttavan kasvimaan ootte puuhastellu!! Näyttää tosi hyvältä! Vanhoista tiilistä on kyllä vaikka mihin :)

    VastaaPoista
  26. Meilläkin tehtiin perunamaa edellisenä viikonloppuna ja kunhan vielä kerran on kone käynyt rannassa alkaa kasvimaan laitto. Ihania mäkkipuuhia, jotka vievät mennessään.
    -päivi-

    VastaaPoista
  27. Kiva idea noi lavat! Ja tiilet, eipä oo tullu mieleenkään ! Siellä mökillä ollaan näköjään aherrettu tosissaan ;)
    Mukavaa viikon jatkoa sinulle♥

    VastaaPoista
  28. Kiitos kommentistasi, tää blogien tarkoitushan onkin kommentoinminen toisille, ei sitä yksin jaksaisi pitää omana ilona, sen tahtoo jakaa toisillekkin, mikä mielestäsi oli paras postaus ? kiitos myös lukijaks tulostasi. t. pipsa

    VastaaPoista
  29. Oi, olipa näppärä idea käyttää tiiliä mansikkapenkissä - ja kaiken lisäksi näyttää vielä tosi hyvältä!!

    VastaaPoista
  30. Wow,mitkä kasvimaat!Varmasti olet nähnyt vaivaa,mutta veikkaampa että on vaivan arvoista :))

    VastaaPoista
  31. Mahtavan energinen postausta, ja nyt mietin, että miksei meillä ole kasvimaata? :) Siisti ja varmasti helppo pitää puhtaana, nyt vain satoa odottelemaan.

    VastaaPoista
  32. hei!
    Kun mie menin vaihtamaan blogini nimen niin se vanha "kangaskerttu" ei toimi enää joten uusi osite on..
    http://pastellinlumoissa.blogspot.com/

    VastaaPoista
  33. Hienolta näyttää, tuota hommaa on täälläkin puuhailtu viime päivät:)

    VastaaPoista
  34. Täällähän on taas oltu ahkeria ja saatu vaikka mitä aikaan. Onneksi ilmat suosii, niin saa kaikki puutarhaihmiset toteutettua itseään. Minä olen istunut ompelukoneen kaverina kaikki vapaa-ajat sisällä, ja sain kuin sainkin minäkin tehtyä viimein pitsityynyliinoista ja -lakanoista tilkkupeiton. Sinähän sellaisen saitkin tehtyä jo aikapäiviä sitten.

    Mukavia päiviä!

    VastaaPoista
  35. Heippa! Hienot kasvimaat!! Minäkin pidän puutarhahommista.. terveisin romulyyli-riitta.

    VastaaPoista