keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Tilkkupeittoa taas





Tänään aloitin urakan,joka valmistuu sitten kun valmistuu.Sain idean Sanna-Pauliinan blogista.Hän kertoi tekevänsä valkoisen tilkkupeiton vanhoista pitsityynyliinoista.Mieleeni piirtyi kuva ihanasta peitosta ja niin aloitin minäkin tekemään valkoista tilkkupeittoa.En kuitenkaan raaski leikata vähäisiä tyynyliinoja tai pitsilakanoita,joten leikkasin nyt alkuun kaksi vanhaa valkoista lakanaa tilkuiksi.Leikkasin tilkut suorakaiteen muotoisiksi kokoa 21x30cm.

 
Aion ommella tilkkuihin pitsiä,joita minulle on kertynyt kasa erillaisia.Osa lähinnä pätkiä,mutta tulevat nekin käytettyä tässä.Jos pitsit ei riitä,kokeilen kävisikö pitsiliinat peittoon,vaikka leikkaamalla johonkin kulmaan.
Ulkonakin on niin kylmä,että joutaa nyt pari päivää sisällä ompelemaan.Sittenhän jo onkin viikonloppu käsillä.

Ostin näitä ihania rukin puolia kirpputorilta.Näitä olen nähnyt monissa blogeissa käytettävän pitseille ja minusta ne todella kauniita.Olin kyllä onnellinen,kun löysin ne.Pienestä on joskus onni kiinni.Tai isosta.Harvoin näitä löytää.

Kyllä nämä päivät kuluu sukkelaan ja viikot.Mietin juuri,että mitenkä ehdin talvella tekemään käsitöitä,käymään töissä ja vielä opiskelemaan.Nyt tuntuu ettei ehdi kunnolla edes kaupoille,kun kotona touhuilee.

Oikein mukavaa keskiviikko-iltaa kaikille.Ja iso kiitos taas kommenteista mökkiprojektiin.Skannasin jo joitakin kuvia mökkiprojektista,joten kohta alkaa tulemaan tarinaa kyllästymiseen asti.....Ei vaineskaan.Vähän.

Minulla on täällä kaveri koko ajan jaloissa.Nimittäin läski.Touhuaa koko ajan kisunsa kanssa ja toimittaa minulle,että alahan leikkiä.

19 kommenttia:

  1. Tilkkutyöt on niin ihania ja ihana tehdä. Mulla ei ole kyllä nyt kesällä aikaa siihen joten täytyy jättää talven hommiksi. Suunnitelmasi on mielestäni oikein hyvä. Nuo pitsithän voivat olla vaikka tilkun kulmissakin siellä täällä.

    VastaaPoista
  2. Voi, tilkkupeitosta tulee varmasti ihana:)
    Kauniita nuo rukinpuolat, löytäisipä jostain!
    Läski on suloinen, näyttää ihan pehmolelulta:)
    Tulin työpäivän päätteeksi kurkkaamaan ja oli mukavaa käydä täällä rauhoittumassa kaiken hässäkän jälkeen, kiitos!:)
    Mukavaa keskiviikon jatkoa!

    VastaaPoista
  3. Oioi, tilkkupeitto lakanoista ja pitseistä kuulostaa hyvältä ja tulee näyttämään tosi kauniilta. Sinä se vaan jaksat ahertaa ompeluksien parissa.

    Pupu näyttää niin lutuselta pikkukaverilta, hän on vielä niin puhtaan valkoinenkin että!

    Mukavaa päivän jatkoa.

    VastaaPoista
  4. Osaan jo kuvitella kuinka kaunis siitä tulee!<3

    Täälläkin on tänään ollut todella KYLMÄ!JA onnistuin jo sateessa kylmättää itsenikin.Ei tunnu siis kesältä yhtään.

    Mutta onpas siellä itse suloisuus!! <3 <3 IHANA! Sehän on aivan kuin koira,että tuo lelun luokse. :)Ja tosiaan on kauniin värinen!

    Mukavia päiviä sinulle ompelusten parissa,siinä kyllä aika kuuluu kuin siivillä.

    VastaaPoista
  5. Oi miten ihana tuo tilkkupeittoidea!!! Odotan jo kovasti kuvia valmiista peitosta :) Ehtisinköhän itte ens talvena moiseen puuhaa, vai onko mun ompeluslistani jo niin pitkä etten enää edes muista mitä oon suunnitellu :D

    VastaaPoista
  6. Voi miten suloinen pitkäkorva! ^^ Ja maltan tuskin odottaa, että näen tilkkutäkkisi lopputuloksen. Ensiasetelma kuulostaa mitä parhaimmalta :)

    VastaaPoista
  7. Voi, että varmasti tulee ihana peitto! Maltan tuskin odottaa, että on valmis ;) Nuo rukin puolat on kyllä niin söpöjä pitseineen! Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  8. Ihanaa pitsipeittoa olet tekemässä.
    Pitsit puolissa ovat kivat.Niitä näkee täällä eri blogeissa tosiaan usein ja siinähän ne ovatkin järjestyksessä.
    Suloinen ompeluskaveri sinulla siellä.
    Mukavaa loppu viikkoa ja toivotaan,että ilmat lämpenisivät:)

    VastaaPoista
  9. Siis ei voi olla totta! Tuoko pupu sinulle lelua??? Uskomatonta!!! IHANA! :)

    VastaaPoista
  10. IIK mitä ihania pitsejä - lopputulos varmasti huikaisevan kaunis!<3 :)

    VastaaPoista
  11. Ihania pitsejä ja varsinkin nuo puolat, tuollasia kun löytäisikin kirpparilta :)
    Aivan suloinen pupukin, hyvää loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  12. Varmaan tulee kaunis tilkkupeitto, ihanaa että on taitoa tehdä tuollaista! Söpö kaveri ollut sinulla siellä seurana :) Kelit on tosiaan ollut viileät, mutta juhannuksen aikaan taitaa helteet tulla :) Mukavia ompelu päiviä sinulle!

    VastaaPoista
  13. Voi, tuon tilkkupeiton haluan nähdä valmiina!!! Tulee varmasti kaunis.

    VastaaPoista
  14. Voi, kuinka tuo Läski on suloinen! Ja suloinen tulee varmasti tilkkupeitostakin. Lopputulosta odottelen. :)
    Kesäisiä päiviä!

    VastaaPoista
  15. Tilkkupeiton ompelua olen ajatellut aloittaa minäkin. Joskus vuosia sitten tein pienen peiton tytöille. Nyt se on leikkimökkipeittona. Tilkkuilu on kivaa puuhaa, kävin joskus ihan vapaaopiston kurssillakin.

    ps. pakettisi lähtee pikapikaa..

    VastaaPoista
  16. Innolla odotan tilkkupeiton näkemistä valmiina! Siitä tulee varmasti upea!

    Mukavaa loppuviikkoa sinulle ja ihanaiselle pupulle :)

    Maria

    VastaaPoista
  17. Hellurei!

    Välikuvia uudesta tilkkupeitosta kiitoss! :D Itselläkin pitäs kameraa heiluttaa tohon virkkauksen suuntaan, mutta eihän mulla oo kamera täällä Tampereella mukana! :I Mä mittään ikuna muista...
    Systeri lähti mun likkojen kans Särkänniemeen ja mä olen siskon pojan kans täällä keskenämme. Kaveri nukkuu siis ulkona. :))
    Enivei, hauskaa loppuviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  18. Hienolta vaikuutta peittosuunnitelmasi!!!
    Multa ei ikinämilloinkaan valmistuis tuollaista, mutta osaan kyllä ihailla toisten kätten jälkiä. :)
    Suloinen pitkäkorva siellä pitää sinulle seuraa! :)
    Nauti nyt vapaastasi, kyllä tammikuussa varmaan asiat taas järjestyvät. Jatkatko alan opintoja? Opiskelu on kyllä aikaa ja energiaa vievää hommaa.

    Aurinkoista viikonloppua!
    Toivotteleepi Sumi

    VastaaPoista
  19. Auts, taas iski uusi tilkkupeittokuume. Minulla on jo neljä peittoa kesken, eilen sain haettua vanulevyä väliin ja pääsen eteenpäin näissä projekteissa. Tuo valkoinen on varmasti mahtava.
    Ihana Läski!

    VastaaPoista